Viidentoista vuoden ura Varkauden kaupunginjohtajana on päättymässä vuoden lopussa.

Jotkut asiat ja tapahtumat ovat jääneet erityisesti mieleen.

 

Metsäteollisuuden vuonna 2009 alkaneen rakennemuutoksen vaikutukset olivat Varkaudelle musertavat. Hienopaperin tuotanto loppui, menetettiin paljon työpaikkoja ja seurasi usean vuoden kestänyt epävarmuus tehtaan tulevaisuudesta. Noina vuosina ei ollut helppoa ylläpitää toivoa paremmasta huomisesta. Jotenkuten selvittiin.

 

Tarinalla oli kuitenkin onnellinen loppu. Uudet pakkauskartongin ja puisten rakennuselementtien tuotantolinjat vihittiin käyttöön vuonna 2016. Tuoreet uutiset pellettituotannon aloittamisesta Varkaudessa vahvistavat yhtiön asemaa entisestään.

 

Työurani aikana Varkaudesta on tullut entistä selvemmin energiateollisuuden keskittymä. Paikkakunnan teknologiayritykset tunnetaan maailmalla huippuunsa kehitetystä teknologiastaan ja laadustaan. Suuryritysten rinnalle on kasvanut useita menestyviä startup- yrityksiä.

Yritysten panos ilmastonmuutoksen ehkäisemisessä on korostunut. Niiden toiminta perustuu kestävään kehitykseen, uusiutuvien raaka-aineiden käyttöön ja vihreän siirtymän periaatteille.

 

Uutena tuotantona kirjolohen kasvatus on tuonut Varkauteen myös elintarviketuotantoa perinteisempien teollisuuden alojen rinnalle.

Pienyritysten määrä on myös ilahduttavasti lisääntynyt.

Riikinvoiman Ekovoimalaitoksen hallituksen puheenjohtajana olen saanut seurata aitiopaikalta kymmenen vuoden ajan laitoksen suunnittelua, rakentamista ja käyttöönottoa.

Osmajoentien kupeeseen syntynyt korkeakoulu- ja ammattiopisto- sekä lukiokampus tarjoaa monipuoliset opiskelupuitteet niin lukiolaisille kuin eri alojen osaajille yritysten tarpeisiin.

Merkittäviä, mutta samalla välttämättömiä investointeja ovat olleet Waltterin yhtenäiskoulu sekä Aalto -sosiaali- ja terveyskeskus. Ne turvaavat varkautelaisten peruspalvelut pitkälle tulevaisuuteen.

 

Erityisen iloinen olen kahvilakulttuurin piristymisestä Varkaudessa. Vuoden yrittäjäksi valittu nuorten yrittäjien pyörittämä Gaffer on tästä mainio esimerkki. Se on oiva käyntikortti myös matkailjoille.

 

Matkailun ja ennen kaikkea ehkä kalastusmatkailun kannalta Kämärin uudet sillat voivat tarjota uusia mahdollisuuksia. Niiden valmistuminen takaa joka tapauksessa kaikille helpon pääsyn patikoimaan keskellä kaupunkia sijaitsevaan luonnonpuistoon.

Kulttuuripuolella kaupunki on kohdistanut merkittävää, mutta ansaittua tukea Varkauden Teatterille. Teatteri, Väinölän jokakesäinen naivistinäyttely sekä Vekara Varkaus ovat helmiä, joista voivat nauttia varkautelaisten lisäksi monet muualta tulevat.

 

Varkautelaisten osallistumisen edistämiseksi saatiin laadituksi Asukkaiden Varkaus -niminen ohjekirjanen, jonka THL palkitsi koko Suomen parhaana ohjelmana vuonna 2018. Se antaa hyvän pohjan osallisuuden lisäämiselle.

 

Olen nauttinut suunnattomasti yhteistyöstä urheiluseurojen, erilaisten yhdistysten ja järjestöjen kanssa. Muutamat yksityishenkilöt ovat tehneet minuun lähtemättömän vaikutuksen. Mainitsen tässä vain Ropposen Ekon, vuoden Kylähullun arvonimen saaneen kyläaktiivin.

Olen edellä luetellut joitakin asioita ja tapahtumia virkaurani varrelta. Haluan korostaa, että yksikään niistä ei ole pelkästään minun ansiotani, vaan ne ovat yhteistyön tulosta. Asiat on ylimpänä toimielimenä päättänyt viime kädessä kaupunginvaltuusto.

Yritysten kohdalla kaupungin tehtävä on ollut luoda puitteita ja edellytyksiä yritystoiminnalle. Toimitilojen rakentaminen on ollut tärkeä osa tätä työtä.

Edessä on vielä muotokuvan paljastaminen 16.12.2021. Virkaura päättyy, mutta kuvani kautta pysyn edelleen kaupungintalolla.