Olen aina viihtynyt luonnossa. Isän rakentama puolitoistakerroksinen rintamamiestalo sijaitsi Pussilanjoen Karjalaiskylällä metsän reunassa ja järvi oli kivenheiton päässä.
Pienestä pitäen samoilin lähimetsissä kaikkina vuodenaikoina. Keräsin meidän perheen sienet ja isän kanssa kävimme loppukesällä marjassa, vaikka kukaan meistä sisaruksista ei siitä erityisesti tykännytkään. Isän tapana oli nimittäin ottaa mukaan mahdollisimman suuri astia, johon me kippasimme mustikat sitä mukaa kuin omat pienet astiamme täyttyivät. Eväiden syönti ja uiminen läheisellä hiekkarannalla olivatkin parasta lukuisilla marjareissuilla.
Syksyisin ja lumien sulettua keväisinkin keräsin karpaloita Konnansalon soilta.
Veljien kanssa käytiin veneellä saaressa Unnukalla monena viikonloppuna. Perjantaisin lähdettiin ja sunnuntaina palattiin. Puuvenettämme säilytettiin läheisen Helvejärven rannassa. Alun soutumatkan jälkeen vene kannettiin ja vedettiin parinsadan metrin matka lähellä Timolaa olleen Vetokankaan yli Unnukan rantaan. Pystytimme teltan usein Tetrin saareen, mutta soudimme monesti vielä paljon kauempanakin oleville saarille. Joskus pelotti, kun isot aallot keinuttivat venettä keskellä selkää. Ongimme ahvenia, jotka paistettiin nuotiossa. Joka kerta teimme muovista saunateltan, ja sen keskellä palanut tulipesä lämmitti teltan tulikuumaksi.
Koulumatkat Puurtilan kansakouluun taitettiin kävellen ja talvella hiihtäen. Muistan miettineeni, mistä Seurakuntakodin risteyksestä alkanut Seitsemän veljeksen mäki oli saanut nimensä. Keskikouluun ja lukioon Varkauden Yhteislyseoon ajelin polkupyörällä.
Varsinkin kesäisin ja syksyisin minulla oli tapana istuskella Unnukan rantakivillä ja katsella järven selälle. Se oli joskus peilityyni ja toisinaan taas vaahtopäät vyöryivät toinen toistaan seuraavina harjanteina. Näky rauhoitti mielen.
Asun nykyisin Puurtilanniemessä järven rannalla. Kesäaamuisin ikkunasta avautuva varhainen auringonnousu on täällä parasta. Lintujen laulu sekä sorsien, silkkiuikkujen ja tavien poikasten kasvun seuraaminen aitiopaikalta toistuu joka ikinen kevät ja kesä. Kuikan kuuluvat huudot järveltä herkistävät mielen. Syksyisin muuttolintujen parvet kertovat kesän päättyneen. Talvisin pulahtaminen avantoon karaisee ruumiin ja sielun.
Minulle luontosuhde on korvaamattoman tärkeä asia. Sen mahdollistamiseksi, että myös nuoret ja tulevat sukupolvet pääsevät nauttimaan luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, meidän tehtävämme on ottaa ilmastonmuutos vakavasti ja vedota eri toimijoihin tarvittaviin toimenpiteisiin ryhtymiseksi ilmastonmuutosten estämiseksi. Ja tehdä toki itse voitavamme asian eteen.