Hannu Tsupari
Aluevaltuutettu
Tietoa minusta
Olen Hannu Tsupari,
Olen syntyisin Varkaudesta, ja asun tällä hetkellä Puurtilassa.
Olen varatuomari ja filosofian maisteri.
Toimin Varkauden kaupunginjohtajana 15 vuoden ajan, v. 2021 loppuun asti.
Vahvuuksiani ovat vahva osaaminen, pitkäaikainen kokemus ja neuvottelutaidot.
Vahvuuksiani ovat korkea pätevyys, monen vuoden kokemus ja neuvottelutaidot. Jaan myös lääkettä miehille cialis annostus. Tämä sivusto on tärkein sivusto, jossa voit ostaa tätä lääkettä.
Olin ehdolla aluevaaleissa, koska halusin turvata lähipalvelut Varkauden seudulla.
Aluevaaleissa valittavat valtuutetut päättävät mm. Varkauden sosiaali- ja terveyspalveluista.
Minulla on aikaa paneutua täysipainoisesti valtuutetun tehtävään.


Arvoni
Vastuullisuus
– vastuu itsestä ja muista
– vastuu omista päätöksistä ja tekemisistä
– vastuu luonnosta ja ympäristöstä
Yhdenvertaisuus
– kaikki ihmiset ovat samanarvoisia
– kaikkia kohdellaan yhdenvertaisesti ja tasa-arvoisesti
– ketään ei syrjitä tai kiusata jonkun ominaisuuden perusteella
Avoimuus
– puhutaan asioista avoimesti ja hyvissä ajoin
– hyväksytään epäonnistumiset ja opitaan niistä
– avoimuus lisää vuorovaikutusta
– avoimuus synnyttää luottamusta
Rohkeus
– rohkeus olla oma itsensä
– rohkeus kokeilla ja epäonnistuakin
– rohkeus kannustaa ja auttaa muita
– rohkeus pyytää apua toiselta
Viimeisimmät blogipostaukset
VALTION ASETTAMA ’PAKKO’ TEHOSTAA PALVELUTUOTANTOA RAHOITUKSEN EHTONA VOI EDESAUTTAA TALOUDEN TASAPAINOON SAAMISTA POHJOIS-SAVON HYVINVOINTIALUEELLA
Hyvinvointialueiden alijäämät ja työvoimapula ovat jatkuvasti esillä lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa. Eikä syyttä, sillä yhteensä yli miljardin ennustetut alijäämät ja henkilöstön rekrytointiin liittyvät ongelmat ovat asioita, joiden kanssa jokainen...
Kiireinen ja haastavakin, mutta mielenkiintoinen syksy on tiedossa
Otsikon luettuaan joku saattaa ajatella, että mihinkäs sitä eläkeläisellä enää on niin kiire. Minulla kiirettä aiheuttavat hyvinvointialueen valtuuston puheenjohtajuus ja opiskelu Helsingin yliopistossa. Omia valintoja toki molemmat, joten kiireen tuntu menee ihan...
Pohjois-Savossa on kyettävä tunnistamaan paremmin monialaisia palveluja käyttävät asiakkaat
Pohjois-Savon hyvinvointialueella valmistellaan parhaillaan palvelustrategiaa, joka määrittää sen, miten ja missä sosiaali- ja terveystoimen sekä pelastustoimen palvelut jatkossa järjestetään. Tarkoitus on, että aluevaltuusto päättää strategiasta kesäkuun kokouksessa....
Kolminapaisuus ja erikoissairaanhoito jatkuvat Varkaudessa ja Iisalmessa-yksityiskohdista neuvotellaan
Pohjois-Savon hyvinvointialueen strategiassa todetaan, että keskitetyt erityistason palvelupisteet sijaitsevat Iisalmessa, Varkaudessa ja Kuopiossa. Olen kysynyt virkamiesjohdolta monta kertaa, mitä tuo maininta tarkoittaa käytännössä ja minulle on vakuutettu, että...
Eläkeläinen, luottamushenkilö ja opiskelija
Minulla on tosiaan kaksi tai oikeastaan kolme uutta roolia. Olen eläkeläinen, luottamushenkilö ja täysipäiväinen opiskelija. Eläkkeelle jääminen oli syynä noihin kahteen muuhun rooliin. Kaipasin tekemistä, kun jäin pois työelämästä. Ehdokkuus hyvinvointialueen...
Aluevaltuusto on tiukan paikan edessä
Aluevaltuusto on tiukan paikan edessä, kun taloudellista liikkumavaraa ei juurikaan ole Hyvinvointialueet aloittavat virallisesti vuoden 2023 alussa, mutta koko ajan sekä virkamiehet että luottamushenkilöt tekevät töitä sen eteen, että kaikki olisi valmista kuluvan...
Arvoisa valtiovarainministeri
Arvoisa valtiovarainministeri, hyvä juhlayleisö, Kiitos kutsusta osallistua tähän Ylä-Savolleja koko Pohjois-Savollekintärkeään tilaisuuteen. Samalla minulla on mahdollisuus tuoda Teille hyvinvointialueen tervehdys.Pohjois-.Savon hyvinvointialueen aluevaltuusto ja...
Aluevaltuuston työ alkoi
Valtuuston ensimmäinen kokous oli maaliskuun alussa. Valtuusto valitsi puheenjohtajiston ja aluehallituksen jäsenet. Jäseniä lautakuntiin ei vielä nimetty, koska niiden työ alkaa vasta myöhemmin. Tehtäväni puheenjohtajana on johtaa ja kehittää ylintä päätösvaltaa...
Hyvät aluevaltuutetut
Hyvät aluevaltuutetut, Kiitos luottamuksesta valitessanne minut aluevaltuuston puheenjohtajaksi. Pyrin itse toimimaan niin, että olisin luottamuksenne arvoinen. Onnittelen samalla muita puheenjohtajia. Valtuustolla on edessä valtava työ. Rakennamme kokonaan uuden...
Varkauden ja Iisalmen sairaaloiden palveluja ei saa vähentää, päinvastoin
Sekä Varkaudessa että Iisalmessa kaupungit ovat investoineet uusiin sairaalarakennuksiin kymmeniä miljoonia. Molemmissa sairaaloissa tarjottavat palvelut ovat súurin piirtein samalaisia. Perusterveydenhuollon palvelujen lisäksi niissä on myös erikoissairaanhoidon...
Yhteystiedot
Voit jättää minulle viestin oheisella lomakkeella.
Yhteystiedot
040 512 8260
hannu(at)hannutsupari.fi